arki pitää otteessaan ruuhkavuosin myllerryksessä. Työtä, kotityötä, lasten huolehtimista, perheasioita - välillä tuntuu, että unohtaa itsensä huolehtimisen!
Aivan upeaa, että nämä haasteet (tuolittomuus ja kyykkäys, mikä seuraavaksi?) ovat auttaneet selkäkipuihin ja liikunnaksi, mutta ennenkaikkea sulautuneet tähän arjen keskelle. Tänävuonna ei ole ollut nukkuessa juuri ollenkaan selkäkipuja! Sen osalta parempaa jaksamista ollut, ihan muut syyt, jos ei takana riittävä kunnon yöuni (lapsi herättää tai oma myöhään kukkuminen).
Hyvin vähän olen ehtinyt tavalliselle lenkille ja kahvakuulaan yms tunnille en ollenkaan, harmiksi. Lumi tuli takaisin maahan... ehdin jo ottaa pyörän nuorimmaiselle esille, että pääsee sinne reippaille lenkeille. Pulkka takaisin autotallista...
Kyykkähaasteen kyykkäykset on unohtunut vain yhtenä tämän kuukauden päivänä. Ja nuorin yleensä kysyy, "joko äiti kyykännyt" :) monesti nukahtaa omaan sänkyynsä, mun kyykätessä vieressä vimosia settejä. Toki koko satsia ei kärsisi jättää niin myöhälle tai se vaikuttaa liian aktivoivasti kroppaan ja siksi ei meinaa tulla uni.
Nyt olen ollut kaksiviikkoa akuutin perhetilanteen vuoksi omaishoitajana. Jännä, että saattanut tulla tupsahtaa mieleen kesken päivää, että pääsisipä töihin seisomaan :) Se seisomistyöpiste antaa jotain extra virkeyttä ja energiaa. Kotona en ole saanut toteutettua sellaista paikkaa vieläkään. Olen muutamaa sähköpöytää katsellut, mutta koko niisä on ollut liian suuri. Ne etätyöt mitä olen ehtinyt tehdä tai muut koneella/pöydän ääressä tehtävät puuhat, niin ovat pitkälti lipsahtaneet istuen. Välillä kyllä tasapainotyyny pyllyn alle ja silloin tällöin jumppapallo.
Ensiviikolla pääsen taas töihin! Ei malta odottaa normaali arkea ja työyhteisön pariin pääsyä ja ennenkaikkea myös omaa ihanaa seisomatyöpistettä!
Terkuin
Pirita
